5.12. Länsimetro avattiin

YLE (3.12.) - Espooseen on avattu viisi uutta metropysäkkiä. Näitä viittä asemaa kutsutaan myös nimellä länsimetro. Länsimetro on Helsingin metroreitin jatke. Länsimetro on iloinen uutinen ihmisille, jotka asuvat pääkaupunkiseudulla. Pääkaupunkiseutu on sama asia kuin Helsinki, Vantaa ja Espoo.
Espoolaiset opiskelijat pääsevät metrolla suoraan esimerkiksi Aalto Yliopiston tai Helsingin Yliopiston kampukselle. Myös Helsingissä työssä käyvät espoolaiset voivat kulkea metrolla päivittäin töihin. Metrolla kulkeminen on usein helpompaa ja mukavampaa kuin bussilla kulkeminen, sillä metro kulkee muutaman minuutin välein.
Helsingin metro on vain 40 vuotta vanha. Helsingin metro avattiin liikenteelle vuonna 1982. Silloin metroreitti oli hyvin lyhyt. Aluksi metroreitti kulki Itäkeskuksesta Rautatieasemalle. Myöhemmin asemia tuli lisää ja metrolla pääsi Ruoholahteen asti. Myös idässä avautui uusia asemia, kuten Myllypuro, Kontula ja Mellunmäki (nk. Mellunmäen metro, M2) sekä Puotila, Rastila ja Vuosaari (nk. Vuosaaren metro, M1)
. Vielä tänä päivänä pääkaupunkiseudulla on vain yksi metrolinja, joka tosin haarautuu Itä-Helsingissä. Helsingin metro on maailman pohjoisin metrojärjestelmä. Sillä ajetaan vuosittain noin 63 miljoonaa matkaa.
metropysäkki - metro stop
jatke - extension
pääkaupunkiseutu - metropolitan area
päästä - to get to, to manage to get
kulkea - go, travel, pass
päivittäin - daily
muutaman minuutin välein - every few minutes
avata liikenteelle - to open up for transport
metroreitti - metro route
nk. - abbreviation for "niin kutsuttu" (so called)
metrolinja - metroline
tosin - although
haarautua - to split, to branch
pohjoisin - northernmost
metrojärjestelmä - metro system
edullisesti - inexpensively


Länsimetron rakennustyöt alkoivat vuonna 2009. Vuonna 2017 avautui Matinkylän pysäkki. Tänä vuonna metrolla pääsee jo Kivenlahteen asti. Kivenlahti on lähiö Espoossa. Länsimetro pysähtyy myös Finnoossa, Kaitaalla, Soukassa ja Espoonlahdessa. Länsimetro on yhteensä n. 13,9 kilometriä pitkä.
Länsimetron rakentaminen on maksanut yhteensä n. 2,16 miljardia euroa.
rakennustyöt - construction work
lähiö - suburb, "hood"
yhteensä - altogether
kiiltävä - shiny, glossy
kuvanveistäjä - sculptor, visual artist
veistos - sculpture
koostua (+mistä?) - to consist of
hahmo - character, figure
kulkija - traveler, passenger
koskettaa - to touch


Kalle Mustonen on tunnettu kuvanveistäjä, joka valmistui Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta. Mustosen teoksia löytyy monesta museosta ja kokoelmasta. Hänen julkisia taideteoksia löytyy Suomesta ja Yhdysvalloista. Julkinen taide on sama asia kuin taide julkisessa tilassa. Julkinen tila on esimerkiksi metroasema, puisto, kadunvarsi tai yliopiston kampus. Helsingissä on paljon julkista taidetta.
valmistua (+mistä?) - to gradute (from)
taideteos, teos - art work
kokoelma - collection
julkinen taideteos - public artwork
Yhdysvallat - the United States (U.S.)
julkinen tila - public space
kadunvarsi - road side

Lähteet:
YLE - https://yle.fi/a/74-20007173
HS - https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009233711.html
Kalle Mustonen kotisivut - https://mustone.blogspot.com/
Wikipedia - https://fi.wikipedia.org/wiki/Helsingin_metro